TYYNTÄ JA MYRSKYÄ RUOKAMERESSÄ

Laadun vaatiminen ruualta ja oikeiden, aitojen ruoka-aineiden löytäminen ovat ehkä se isoin muutos mitä minun ja ruuan välillä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Luonnollisesti kaikki sai alkunsa siitä, kun muutin pois kotoa -oli pakko ottaa itse vastuu ruuanlaitosta. Ja kerrankin oli hyvä ja 'oma' keittiö vallattavana ja hyödynnettävänä. Intohimo ruokaan on kasvanut kasvamistaan (kiitos Jamie Oliverin <3__<3 ja muiden tv-kokkien), mutta en toki sanoisi itseäni vielä erityisen hyväksi kokiksi. Se pelkästään ei olekaan päämääräni, vaan se että oppisin arvostamaan ruokaa ja sen laatua yhä enemmän ja valmistamaan sitä itseäni, luontoa ja ruoka-aineita kunnioittaen. 

Pyrin nykyään pohtimaan enemmän sitä, millä voisin ravita ja hoivata kehoani parhaiten, enkä sitä, mitä voisin itseltäni seuraavaksi kieltää tai rajoittaa. Olen kokeillut niin vähähiilihydraattista kuin gluteenitontakin ruokavaliota, ihan vain siksi koska halusin paremman olon ja eroon ikävistä, mutta vielä suhteellisen lievistä terveysongelmista, joiden kanssa olen jossain määrin kamppaillut koko ikäni. Ratkaisuja ongelmiini olen löytänyt kuitenkin kokonaisvaltaisemmasta syömisestä ja terveyteen liittyvistä elintavoista. Vuosien karttuessa ikämittariini olen alkanut kyseenalaistamaan normaaleiksi tituleeratut ruokatottumukset sekä -suositukset ja alkanut kuunnella tarkemmin omaa kehoani ruokavalion suhteen. Kaikki ei ehkä ole sitä miltä ruokapyramidi näyttää. 

Ruuan suhteen olen aikalailla fiilispohjalta elävä yksilö. Pyrin syömään niin, että itselläni olisi mahdollisimman hyvä olla ja pysyisin terveenä. Tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa mutkia matkaan, sillä terveenä olemiseen liittyy sekä henkinen että fyysinen puoli. Ja koska järki ja tunteet eivät tunnu koskaan toimivan synkrossa, on ruualla lastattu vuoristorata valmiina starttaamaan. Näin ollen, riippuen siitä tunnenko oloni virkeäksi, sporttiseksi, masentuneeksi, väsyneeksi, onnelliseksi vai stressaantuneeksi, syön sen mukaan. Milloin terveellistä ja tuoretta, milloin täysin päinvastaista. Tämä on asia johon haluaisin saada jonkinlaisen balanssin. Ymmärrän, ettei se ole niin helppoa, koska tämä on aihe jonka parissa ainakin länsimaiset ihmiset ovat kamppailleet siitä lähtien kun nälkävuosista jäivät historiaan ja ruokaa on jatkuvasti ympärillä yli tarpeen. Miksi mättää sitä viineriä naamaan kun järki sanoo ja TIETÄÄ että se ei ole hyväksi???

Korkeat vaatimukset ruuan suhteen voivat tehdä elämästä vaikeampaa tai ainakin haastavampaa. Jatkuva valintojen tarkkailu vaatii aikaa, perehtymistä ja vaivaa ja se seuraa sinua minne ikinä menetkin. Mummon kahvipöydästä koulun ruokalaan, työpaikan tauoilta aina supermarketin hyllyjen väliin ja niihin viikonloppuiltoihin jolloin telkkarista tulee hyvä leffa. Juuri kun olet saanut hyvät flown terveellisen syömisen suhteen, joku ehdottaa nyyttäreitä tai seuraavat bileet odottavatkin jo nurkan takana. Luulisin että tässä on yksi syy miksi jatkuvalla terveellisellä ja täydellisesti omalle elimistölle sopivalla ruokavaliolla on niin vaikea pysyä pitkäaikaisesti. Elämä itsessään on muuttuvaa, ailahtelevaa ja ennakoimatonta -kuinka pitää tervellinen ruokavalio siinä pitkäaikaisesti mukana? Vai tulisiko koko elämä muuttaa siten, että keskiössä on vain ja ainoastaan ruoka? En usko.

Tässä vuoristoradassa kaiketi ainoa vaihtoehto on ottaa itse vastuu siitä, miten tehdä terveellisestä ja itselle sopivasta syömisestä helppoa. Uskon, että helppoudesta löytyisi tällaiselle laiskimuksellekin jokin avain tasapainon säilyttämiseen. Jotta jostain tulisi helppoa, täytyy siitä ensin muodostaa sujuva rutiini ja mallintaa homma jollain tapaa päähän. Edelleen se luomuvaihtoehto vaan yksinkertasesti unohtuu kauppaan ihan turkasen helposti, koska ei edes muista, että pitää muistaa ajatella kun lappaa kärryyn tavaraa!

Tämän postauksen idea lähti itseasiassa siitä, että tänään jouduin jälleen kohtaamaan säännöllisesti toistuvan ruoka-blackoutin. Yksinkertaisesti ei tullut yhtään mitään ruokaa päähän mitä olisi voinut tehdä ja tai mitä tekisi mieli. Jos ihminen ei halua nauttia joka päivä valkoisia jauhoja, pastaa tai perunaa, niin siinäpä on taas mielikuvitukselle töitä. Kello oli jo sen verran, että kaupassa käymiseen ja ruuan valmistamiseen olisi mennyt turhan paljon aikaa. Kun lounasaikaan uunista tupsahti ulos tekemäni omenapiirakka, tajusin että sitä(kään) ei lasketa aikuisen ihmisen päiväruuaksi. Päätin kuitenkin syödä jälkiruuan ensin, eli se niistä hyvistä valinnoista. Piirakan jälkeen lautaselle päätyi kuitenkin vääntämisen ja kääntämisen jälkeen saulohisalaattia avokin urheasti Prismasta pyytämistä aineksista. Taas yksi päivä selvitty vellovassa ruokameressä. Onneksi tiedän että se yhä useammin vallitseva ruokahurmoskin tulee sieltä taas pian vastaan. Silloin inspiraatio on huipussaan ja ruuanlaitto on enemmän kuin mukavaa. 

 

Ainoa varma asia on se, ettei ruuanlaitto ja syöminen tule koskaan olemaan tylsää! ;)

Mitä kaikkea sinä ajattelet ruuasta?

 

PALASET KOOSSA

Jotta tässä talossa oltaisiin saatu jotain tapahtumaan järjellisessä ajassa, päätettiin jättää laiskottelu sikseen ja asettaa tietyille hommille takaraja. Deadlinena toimi luonnollisestikin viime viikonloppuna olleet tuparit ja voi veljet, että saatiin aikaan. Siis siihen nähden mitä saadaan aikaan ilman mitään aikatauluja. Ja ei sillä, kavereita oli ihana nähdä ja kutsua kylään ja kestitellä yhdessä, mutta olihan tuparit nyt vallan mainio kulissi, jonka avulla kinttuhin, käsiin ja aivoihin sai viritettyä vähintäänkin tuplanopeuden. Kuulostaa raskaalta ja sitä se olikin. Mutta toimi ja palkitsi! Pistin vanhan Samsung Wave 2 -kännykkäni töihin ja nappasin urakalla kuvia kohteista, jotka kestävät olla kameran edessä.

Taloon asetuttuamme oli tietyt hommat heti mielessä, erityisesti jutut jotka häiritsivät sisällä pahasti silmää (ja psyykettä). Ensimmäisten joukossa keskikerroksen väärän värinen vessa. Kiihkeän oranssi oli kuuminta hottia ehkä 70-luvulla, mutta ei vuonna 2013, eikä ikinä meidän mielestä tulevaisuudessakaan.

Seinä vaihtui valkoiseksi ja raskaat, puiset kalusteet vaihtuivat hopeanharmaaseen. Seinä lasikuitutapetin alla on todella rosoinen, mutta jotenkin oudolla tavalla tykkään siitä. Lievä askeettisuus sopii tolle kopille, jossa ei kenenkään tarvitse laittautua tai pestä hampaitaan, paitsi ehkä vieraiden. >:)

Vessan ovi vaalennettiin myös kauttaaltaan, missä oli kyllä järkeä, koska se on ensimmäinen asia minkä näkee kun taloon astuu sisään. Tämänkin kohteen meille valmisti remppamies Rami, joka sai kyllä teloa (vrt. sutia?) maalia seinään kerroksen jos toisenkin, jotta oranssi peitttyi. Maalattiin samalla valkosella myös molemmat olohuoneen leveet ovenkarmit, mikä avarsi kummasti tunnelmaa.

Huom: löydettiin mulle myös kiva teinipeili :)

Ennen vessaa oli kuitenkin tehtävä jotain ruokailuhuoneen seinälle. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki ymmärtää, ettei olla ainakaan enää vahvojen värien ystäviä. Oma tähtihetkeni oli, kun asioin RTV:llä ja haalin mukaani nipullisen väriliuskoja ja -karttoja, joista sävy seinään valittaisiin. Ehkä pelkoni 'nuorena blondina naisena yksin rautakaupassa' alkaa pikkuhiljaa näyttää hälvenemisen merkkejä. Tässä tilanne ennen:

Haluttiin sinisen tilalle jotain vaaleeta lämpimän ja viileen väliltä. Tuijoteltiin aikamme malaarinteipillä seinään kiinnitettyjä liuskoja ja lopulta väriksi päätyi Tikkurilan himmeä Shaali. Haha noita sävyjen nimiä :D Mitä toikin tarkottaa?

Ja säkällä meni aika nappiin! Aina ei liuskojen kans mee. Mut ollaan kyllä oltu tohon sävyyn tosi tyytyväisiä, vaihtelee valon määrän ja suunnan mukaan mutta näyttää kivalta sekä keino- että luonnonvalossa. Seinälle toteutettiin monen vuoden aikainen haaveeni taulukollaasista, jossa on kuvia muumeista perheenjäseniin ja muutama harkittu mietelause. Opinpa tuossa prosessissa myös käyttämään meidän tulostinta, kun piti säätää eri kokoisten valokuvapapereiden kanssa ja vaihtaa mustepatruuna. ;) Sekaan kollaasiin mahtui vielä pari peiliä, jotka tuo vähän vivahteisuutta mukaan. Liian moderni kiiltovalkoinen pöytä on saanut päälleen harmaan vahakangasliinan. Vähän tunnelmaa, eikä enää tarvi pelätä naarmuttavansa pöytää. :)

Ruokailuhuoneen nurkasta löysi paikkansa Ikeasta peräisin oleva Porvoon vetimillä tuunattu lasivitriini. Sisälle on sullottu sulaan sopuun mm. Afrikan matkamuistot, kynttilät, pullot ja viinilasit. Tossa kohdassa on ennen ollut ilmeisesti jonkinlainen komero, koska seinä on pelkkää lautaa ja lattia ja katto on tossa erilainen. Mutta se ei oo toistaiseksi haitannut. :)

Olohuone on edelleen pelkistetty, mutta paremmassa kunnossa kun kuukausi sitten. Kalusteet on inansa liian pieniä tähän suhteellisen kookkaaseen huoneeseen, mutta ajaa asiansa. Mulla olis haaveena kunnon kokoinen kulmasohva, johon mahtuis löhöilemään miten päin vaan ja mikä täyttäis isomman tilan. Mutta toisaalta on kätevää, että sohvat ei oo ihan liian mukavat, niin ei tuu liikaa istuttua :D Meillä kuitenkin kun se telkkarikin on tuossa takaoikeella, vaikkei kuvassa näy...

Siinä kaikki pintaremppa mitä ollaan sisällä tehty, nämä riittää taas joksikin aikaa. Seuraavaksi siirrytään kaiketi yläkertaan, jossa on kana kynittävänä viidakkoaiheisen valokuvatapetin ja tiilikuvioisen muovimaton kanssa. Tai keittiöön, jossa pitäisi keksiä mitä laittaisi tummansinisen tapetin tilalle yhdelle seinälle. Sisustuksen saralla (itelle) aina yhtä haastavat verhot on jonossa seuraavana. Nyt kolmatta yhteistä kotia laittaessa sen on viimeistään huomannut että kyllä ne verhot on ne jotka sen viimesen kodikkaan tunnelman huoneeseen tuo. Joka tapauksessa syksy saa tulla ja koulukiireet alkaa. Tällä erää saa pitää ihan rauhassa vähän taukoa ja siirtyä korjaamaan pihan satoa.

Mutta, siinä missä sisällä on puuhasteltu, niin onhan sitä pihallakin jotain pitänyt tehdä. Vanhan Pisan tornia muistuttavan leikkimökin tilalle on rakennettu jotain mikä tekee loppukesän vietosta astetta viihtyisämpää. Parempi avata terassikausi myöhään kuin milloinkaan. :)

Loppukevennykseksi kukkia kun kerran vielä ovat hengissä:

Taustalla lahonneen tilalle tehty puutarhakomposti

Villa villitys kuittaa :)

MOITTEETON MINILOMA

Viikko sitten päätettiin Ramin kanssa lähteä extempore-reissulle Porvooseen yhdeksi yöksi, kun Helsingissä piti piipahtaa muutenkin asioilla. Porvoon reissua suunniteltiin jo viime kesänä ja varattiin sillon mökkikin leirintäalueelta, mutta peruttiin varaus viime tipassa. Nyt ei voi muuta sanoa, kun että onneksi mentiin! Tämä jäikin meidän yhteiseksi reissuksi Ramin loman aikana, eikä kyllä oikeestaan tullut kesäkuun aikana tehtyä mitään muutakaan "erikoisempaa". Varasin huoneen pienen pohdinnan ja vertailun tuloksena Hotelli Pariisin Villestä ja se osottautuikin ihan nappivalinnaksi siihen nähden mitä lähdettiin hakemaan. Ajateltiin, että kun kerran ollaan vaan se yksi yö, niin otetaan kaikki irti ja tutustutaan paikalliseen tyyliin. Vanhaa ja romanttista tyyliä saikin ihailla mielin määrin perillä sekä hotellissa että sen ulkopuolella. Kymmenhuoneinen Pariisin Ville sijaitsee Jokikadulla aivan vanhan Porvoon ytimessä, lyhyen matkan päässä kaikesta mitä ajateltiinkin tuon vuorokauden aikana nähdä.

Vastassa meitä oli pieni mutta viihtyisä respa ja iloisesti palvelevaa henkilökuntaa. Ensivaikutelma Porvoosta oli muutenkin oikein rento ja välitön. Ensimmäisenä kun löydettiin itsemme Porvoon keskustasta, pistettiin auto parkkin ja painuttiin lohikeitolle ja leikkeelle ensimmäiseen ruokapaikkaan mikä tuli vastaan. Tästä historiallisesta hetkestä alkoi tämän kesän (ehkä jopa vuoden) pahin ähky-mättökausi joka ei ota vieläkään laantuakseen. Herkullista ruokaa joka puolella ja kokoajan.

Hotellin aamiaiselta osasin odottaa paljon, kun näin ruokalistan etukäteen, mutta kyllä sekin silti ylitti odotukset. Ruokailumiljöö itsessään oli niin suloinen, että pöydässä olisi voinut istuskella ihan vaan senkin takia. Laadukas ja lähellä tuotettu ruoka on Pariisin Villelle ja sen omistajien SicaPelle Wining & Dining -ravintolalle kaikki kaikessa ja se näkyi aamiaisellakin. Vastajauhettu Porvoon paahtimon kahvi tuotiin pöytään omassa pannussaan ja sitä hulahtikin helposti nelisen kuppia huiviin, ai että miten hyvää! Ähky jatkui mm. uuniohrapuurolla, tuoreilla croisanteilla, aitoon taikinakuoreen leivotulla lihapiirakalla, lähileipomon leivällä, karjalanpiirakoilla, hedelmäsalaatilla, mansikoilla, raparperimehulla ja SicaPellen suklaakakulla. Aamiainen on hotelliyöpymisissä aina parasta. Ja toiseksi parasta heti perään oli se, että meiltä kysyttiin koska halutaan se syödä. :D 

Keskiviikko ja torstai oli hyvät päivät reissulle, koska putiikit oli auki normaalisti ja sää keskiviikkona kun morsian. Toissa kesänä oltiin tosiaan Raumalla muutama yö asuntovaunuilemassa ja kova hinku olis ollu päästä putiikkeihin, mutta vätyksiä kun oltiin,  nukuttiin lahjakkaasti aukioloaikojen ohi. Ehkä se oli lompakon kannalta niin tarkoitettu.

Nyt suunnattiin pian tutkiskelemaan ympäristöä ja kyllähän sitä täyty ryykätä heti niihin ihaniin pikkukauppoihin ja tietenkin terassille. Sellainen mukava löytyi Porvoonjoen varrelta laivasta.

 

Ei varsinaisesti suunniteltu mitään etukäteen reissua varten ja se sopikin vallan mainiosti, koska jäi lisää tilaa spontaanille toiminnalle. Hotellin omistaja vinkkasi, että viereisessä kesäravintola Johansissa esiintyy illalla Tuomas Kauhanen ja meikä oli heti messissä.

Muuten oltaisiin nautittu illallinenkin tuossa samalla, mutta kaikki pöydät oli jo varattuja. Ruokapuoli hoidettiin kuitenkin kuntoon Surfissa ja ehdittiin sieltä vielä sopivasti keikalle. Se olikin ensimmäinen kerta kun kuuntelin suomiräppiä Runebergin kotipihalla ikivanhojen aittarakennusten välissä. Vesiskootterit ja moottoriveneet huristeli taustalla ja kädessä kylmä Crowmoor. Keikka oli kaikille ilmainen ja väkeä lipui spontaanisti paikalle ääntä kohti. Lisää tällasia keikkoja ja mielikuvituksellisia keikkapaikkoja!

Kauhanen alotteli jo seiskalta, joten aikaa jäi keikan jälkeen vielä muuhunkin kun nukkumaan menemiseen. Lähdettiin iltakävelylle kiertelemään ja ihastelemaan maisemia.

Awwws mikä skopopari! <3

 

Jos olisin kehdannut, olisin varmaan kuvannut jokaisen asumuksen ja varmaan ikkunastakin sisään, niin kauniita ne vanhat talot oli. Kaikki oli juuri sen näköstä kun se on ollut jo kauan sitten, kivikatuja myöten. Ihanaa, kun on vielä paikkoja mihin ei ole turhaa kajottu.

Juhannustuliaisiksi oli tottakai vietävä Brunbergin suukkoja ja Alku-karkkeja. Löytyipä puodeista myös tuo pöytäliina, uudet vetimet vitriiniin, chili-suklaakahvia, teetä ja maustettuja oliiviöljyjä. Ei turha reissu.;)