IHAN KREISII

Nyt kun on hetkeksi aikaa pysähtyä ajattelemaan, niin tajuaa kuinka hullua menoa viimeset kolme päivää on ollut. 

Tiistaina aamu alkoi kvantitatiivisten menetelmien kurssin tentillä ja voin kertoo että ei ollu ihan mun kuppi teetä ei, ylipäätään mitkään kvantiasiat.  Mutta niin vaan siellä tehtiin varianssianalyysia, T-testejä ja tutkittiin aineiston jakaumia ja olo oli suorastaan sankarillinen: Hei kattokaa mä koodaan! Selvisin siitä omasta mielestäni, saa nähdä oliko opettaja samaa mieltä. 

Tentin jälkeen alko tositoimet, 12 tunnin muutto. Mitään turhaa kiirettä ei siis pidetty, kyllä sitä aina kahveet kerkee juomaan ja sillee :D Oon edelleen hyvin hämmentynyt siitä, kuinka järjissään sitä vielä on. Itseasiassa ollaan taidettu selvitä iman yhtäkään raivaria. Voisko olla että toi auringonpaiste on toiminu niin hyvänä psyykelääkkenä? Millastakohan olis ollu muuttaa syksyllä? En uskalla edes ajatella. Kaaoksesta huolimatta ilme on ollu viikon ajan kutakuinkin seuraavanlainen:

Keskiviikko oli myös jännä päivä. Kaheksalta aamulla piti olla Ideaparkissa työhaastattelussa, mikä olis ollu muuten ihan täydellistä, ellei se olis ollu juurikin se ihka ensimmäinen aamu uudessa kodissa. Onneks kuitenkin laitoin tavarat illalla valmiiksi, muuten olisin varmaan vieläkin penkomassa. Viime hetkellä ennen lähtöä meinas kyllä paniikki iskeä kun pitikin vielä vaihtaa paita. Mutta selvisin tästäkin koetuksesta, ja matkasta Lempäälään Toyota Carina kakkosella, jolla olin ajanut ensimmäisen kerran edellisenä iltana. Haastattelu oli oikein metka, tai oikeastaan se ei ollu haastattelu, vaan päästiin ryhmänä pistämään ittemme kunnolla likoon ja kokemaan millasta on vaatekaupan arki. Ideaparkista pöräytin talolle, jossa kävin vaan pyörähtämässä, koka oli kiire kouluun. Pian tulikin soitto ja olin kuulemma valittu jatkohaastatteluun. Kotimatka oli myös hauska, oli kyllä jännä tunne ku ei tienny millä bussilla pääsee kotiin ja missä pitää painaa nappia kun jää pois kyydistä. Tottakai matka veny pitkäks kun jäin väärällä pysäkillä pois, mutta se oli juuri sopiva hetki tutustua uuteen asuinympäristöön jalan ja ottaa vähän arskaa.

Jatkohaastattelu oli jo tänään ja siitä jäi ihan mukavat fiilikset. Nyt on kaikki voitava tehty ja ei voi muuta kun toivoo parasta että kohta olis köyhällä opiskelijalla jonkinlaisia töitä. Nyt onkin sitten tullut hiippailtua sisällä villasukissa, tehtyä vähän järkkäilyjä ja suurimmalta osin vaan ihmeteltyä. Ei voi kun kuunnella tätä hiljaisuutta ja nauttia siitä. En oo kertaakaan kuullu täällä vielä pikkulasten kolistelevan jääkiekkomailaa pitkin portaikon ripapattereita, tuntenu nenässäni parvekeremppamiesten tupakansavua olohuoneessani tai kuullut koiran haukkuvan postinkantajaa tai siivoojaa. Ilmalämpöpumppu hurisee tosin tasaseen tahtiin ja tuuli humisee kuusissa. Ollaan Ramin kanssa varmaan jotenkin yliherkkiä melulle ja häiriöille (?) eikä haluttu niitä itsekään tarpeettomasti kerrostalossa tuottaa. Eilen illalla mietin, että saakohan näin myöhään enää käyttää hiustenkuivaajaa ja kuuluukohan radio naapuriin. Heh, eipä taida. Oottakaas vaan, kohta mä alan laulaa! 

Ihan parasta oli seurailla aamulla oravan touhuja keittiön ikkunasta. Se oli (ainakin Ramin mielestä) muhkein orava mitä ollaan nähty ja mitkä korvatupsut! Ne kallistu tuulessa! <3__<3

Tässä ainoat onnettomat räpsäsyt likasen olkkarin ikkunan läpi, mitä oon saanut aikaseksi ottaa. Kuvassa tönöttää leikkimökki, jonne ei olla vielä ehditty kurkistamaan. Alempana näkyy pikkasen porrastasannetta, omenapuita ja niiden takana häämöttävä pihavaja. Tontti rajoittuu tuohon metsäkaistaleeseen ja leikkimökin takana on päättyvä tienpätkä meidän ja seuraavan talon välissä. Kaiken kaikkiaan piha on reilun kokonen ja yksityisyys on taattu, kun talo on tien vieressä ja piha talon takana. Ikkunoita ei ole kadulle päin, joten ei pääse naapurit sitäkään kautta kurkistelemaan sisälle. Nyt saa sitte erakoitua rauhassa! :D

KEEP IT TOGETHER

Muuttaminen ei ole kontrollifriikille ihan sieltä helpoimmasta päästä. On pussia, pakaasia, kassia ja nyssäkkää. Pahimmassa tapauksessa sellasia ihania ylläripusseja saattaa löytyä uuden kodin nurkista vielä kuukausien (tai vuosien!) jälkeenkin. Yleensä ne sisältävät ruuveja, kyniä, epämääräsiä paperilappuja, kaikkia outoja rinkuloita ja tiivisterenkaita, verhonipsuja ja kaikkea sellaista mitä on kiireessä viimetöikseen tullut kaavittua kaapeista mukaan. Mä vihaan niitä. Siksi yritänkin epätoivoisesti ryhmitellä pakattavat tavarat niin, että samassa pakaasissa on samaan ryhmään kuuluvia tuotteita ja että tiedän mitä se sisältää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kun ei ole.

Oikeastaan tästä on tullut mulle jonkin sortin pakkomielle. Esimerkiks nyt mua ahdistaa vähän se, että kaikki muumimukit meni jo talolle, mutta kuinkas ollakaan, pesukoneesta putkahti jälkikäteen vielä Pappa ja Muumilaakson talvi. Ja sama vaatteiden kanssa: kun on saanut ne lajiteltua miljoonaan eri kassiin niiden käyttötarkoituksen mukaan, niin tottakai viimeisistä pesukoneellisista tulee vielä vähintään yksi jokaiseen kategoriaan kuuluva vaate. Näin syntyy jälleen yksi ihana ylläripussukka, jota on sitten ihana lajitella jälkikäteen.

Nyt jo pieniä värinöitä aiheuttaa rakas kattokruunumme. Miten ihmeessä saamme sen paikasta A paikkaan B hukkaamatta yhtäkään ikkupikkukristallia?? Tilanne vaatii toimenpiteitä. Onneksi kokoamisohjeet on vielä tallessa!

Wanna play tetris? Pakkaamisessa kannattaa laittaa kaikki mielikuvituksen rippeet käyttöön: pakkaa pyykkikoriin, täytekakun kuljetuskupuun (!), tukevassa pahvien keräykseen tarkotetussa rottinkikorissa on hyvä kuljettaa pulloja ja nyt on myös hyvä aika käyttää ne jostain kumman syystä säästetyt tv:n paketin sisältä löytyneet pehmusteet ja turhat lahjapapereiden palaset helposti hajoavia tavaroita varten.

Ilman rakkaita ystäviäni maalarinteippiä ja permanenttitussia olisi ollut vaikea tulla toimeen. Hyödyllistä tai ei, tykkään lätkiä laatikoihin ja pakaaseihin teipit, joissa lukee mitä ne sisältävät, ja joissakin tapauksissa minne kyseinen pakaasi on menossa uudessa paikassa. Huomasin kuitenkin nopeasti että se ei mennyt ihan kuin siinä legendaarisessa Strömsössä. Kuvittelin varmaan että tavaroitamme on muutamassa iso joukko pirteitä ihmisiä, jotka hymyssä suin kanniskelevat laatikoita sisälle ja heillä on hyvää aikaa katsoa ensin, minne laatikko pitikään viedä. Totuus: avomies heittää yksin satunnaisia keikkoja talolle auto täynnä tavaraa ja lätkii kassit ympäri eteistä ja olohuoneeseen avautuvaa oviaukkoa. Niin mitkä maalarinteippiohjeistukset?

Lopuksi vielä rintamamiestaloasumista koskeva juttu, joka bongattiin Nokian uutisista. Kovin on epätarkka kuva, mutta kyseessä on siis vinkkejä meille polosille rintsikkatyypeille! Ehdottomasti paras on toi "aikuisten samankaltainen, kärsivällinen luonne", GOT THAT ONE! (not...) :D

NOVIISI

Mitä tekee ihminen, joka ei tiedä juuri mitään tietotekniikasta, ei omista laadukasta kameraa ja jolla olisi paljon tärkeää ja kiireellistä tekemistä? 

Alkaa tietysti kirjoittamaan blogia. Ei mitään hajua mitä teen, mutta mikäpäs siinä. Itse olen ollut muutaman vuoden vakavasti koukussa erilaisiin blogeihin ja olen saanut niistä paljon iloa ja inspiraatiota elämääni, vaikka ovatkin ruhtinaallisesti sabotoineet useat yritykseni tehdä jotain järkevämpää. Olen myös oppinut, että oma elämäni ei (valitettavasti ja onneksi) ole verrattavissa siihen kuvaan jota osa suosituista muoti- ja lifestyleblogeista välittävät. Siksi halusinkin alkaa kirjoittelemaan omaa blogiani ja tehdä siitä juuri itseni ja oman elämäni näköisen, sitä kuitenkaan liiaksi määrittelemättä ennakkoon. 

Elämässäni on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana hurjasti muutoksia ja suurin niistä on käsillä juuri tällä hetkellä -muutto omakotitaloon avomieheni kanssa. Rintamamiestalon  remppaaminen ja sisustaminen ovat ainakin sellaisia aiheita, jotka tulevat blogissani olemaan esillä usein. Ja mikäs siinä jos joku saa jostain jonkinnäköstä vinkkiä, ehkä sellaset parikymppiset naiset jotka ei tiedä mitään omakotiasumisesta, iskuporakoneista, puutarhanhoidosta tai salaojituksista? Ei huolta, en mäkään. Mut niinhän se on että sisulla selviää kaikesta ja jos ei tiedä niin ottaa selvää? ;)

Kontrasti aiheiden välillä tulee myös varmasti olemaan hupaisa, pintaremontista pikkumustaan ja kompostoinnista kosmetiikkaan. Ja siihen johonkin väliin vielä tuleva kandintyö ja graduntekoprosessi. Ja se oikea elämä. Tämä kaikki pieni pilke silmäkulmassa. Halusin myös tehdä kirjoittamisesta itselleni jatkuvan tavan ja myös kehittyä siinä, kirjoittaminen kun tuntuu olevan monesti itselleni helpompaa kuin puhuminen. Vuosien päästä on myös hauska palata tähän aikaan ja katsella miten elämä ja asiat ympärillä ovat muuttuneet puhumattakaan itsestä.

Olen 21-vuotias kasvatustieteiden opiskelija, joka alkaa hyvää vauhtia muuttua varhaismummoksi.  Mummoiluhorroksesta herättävät kuitenkin tehokkasti ja säännöllisesti hauskanpito, opiskelijahäppeningit, tanssiminen, pinnalliset turhuudet, ystävät, perhe ja rakkaat, hölmöt koiramme. Jos yhden asian voisin blogillani välittää, se voisi olla elämälle heittäytymisen tärkeys. Itse sitä vielä opettelen, mutta täytyy sanoa että aikas isoja hyppyjä tuntemattomaan on jo tehty, ja toistaiseksi ollaan vielä reilusti pinnan yläpuolella!  Tämän pienoisromaanin jälkeen voi enää todeta seuraavaa:

Täsä tää o, saa lukee muttei oo pakko! ;)