Mitä tekee ihminen, joka ei tiedä juuri mitään tietotekniikasta, ei omista laadukasta kameraa ja jolla olisi paljon tärkeää ja kiireellistä tekemistä?
Alkaa tietysti kirjoittamaan blogia. Ei mitään hajua mitä teen, mutta mikäpäs siinä. Itse olen ollut muutaman vuoden vakavasti koukussa erilaisiin blogeihin ja olen saanut niistä paljon iloa ja inspiraatiota elämääni, vaikka ovatkin ruhtinaallisesti sabotoineet useat yritykseni tehdä jotain järkevämpää. Olen myös oppinut, että oma elämäni ei (valitettavasti ja onneksi) ole verrattavissa siihen kuvaan jota osa suosituista muoti- ja lifestyleblogeista välittävät. Siksi halusinkin alkaa kirjoittelemaan omaa blogiani ja tehdä siitä juuri itseni ja oman elämäni näköisen, sitä kuitenkaan liiaksi määrittelemättä ennakkoon.
Elämässäni on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana hurjasti muutoksia ja suurin niistä on käsillä juuri tällä hetkellä -muutto omakotitaloon avomieheni kanssa. Rintamamiestalon remppaaminen ja sisustaminen ovat ainakin sellaisia aiheita, jotka tulevat blogissani olemaan esillä usein. Ja mikäs siinä jos joku saa jostain jonkinnäköstä vinkkiä, ehkä sellaset parikymppiset naiset jotka ei tiedä mitään omakotiasumisesta, iskuporakoneista, puutarhanhoidosta tai salaojituksista? Ei huolta, en mäkään. Mut niinhän se on että sisulla selviää kaikesta ja jos ei tiedä niin ottaa selvää? ;)
Kontrasti aiheiden välillä tulee myös varmasti olemaan hupaisa, pintaremontista pikkumustaan ja kompostoinnista kosmetiikkaan. Ja siihen johonkin väliin vielä tuleva kandintyö ja graduntekoprosessi. Ja se oikea elämä. Tämä kaikki pieni pilke silmäkulmassa. Halusin myös tehdä kirjoittamisesta itselleni jatkuvan tavan ja myös kehittyä siinä, kirjoittaminen kun tuntuu olevan monesti itselleni helpompaa kuin puhuminen. Vuosien päästä on myös hauska palata tähän aikaan ja katsella miten elämä ja asiat ympärillä ovat muuttuneet puhumattakaan itsestä.
Olen 21-vuotias kasvatustieteiden opiskelija, joka alkaa hyvää vauhtia muuttua varhaismummoksi. Mummoiluhorroksesta herättävät kuitenkin tehokkasti ja säännöllisesti hauskanpito, opiskelijahäppeningit, tanssiminen, pinnalliset turhuudet, ystävät, perhe ja rakkaat, hölmöt koiramme. Jos yhden asian voisin blogillani välittää, se voisi olla elämälle heittäytymisen tärkeys. Itse sitä vielä opettelen, mutta täytyy sanoa että aikas isoja hyppyjä tuntemattomaan on jo tehty, ja toistaiseksi ollaan vielä reilusti pinnan yläpuolella! Tämän pienoisromaanin jälkeen voi enää todeta seuraavaa:
Täsä tää o, saa lukee muttei oo pakko! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti