TYYNTÄ JA MYRSKYÄ RUOKAMERESSÄ

Laadun vaatiminen ruualta ja oikeiden, aitojen ruoka-aineiden löytäminen ovat ehkä se isoin muutos mitä minun ja ruuan välillä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Luonnollisesti kaikki sai alkunsa siitä, kun muutin pois kotoa -oli pakko ottaa itse vastuu ruuanlaitosta. Ja kerrankin oli hyvä ja 'oma' keittiö vallattavana ja hyödynnettävänä. Intohimo ruokaan on kasvanut kasvamistaan (kiitos Jamie Oliverin <3__<3 ja muiden tv-kokkien), mutta en toki sanoisi itseäni vielä erityisen hyväksi kokiksi. Se pelkästään ei olekaan päämääräni, vaan se että oppisin arvostamaan ruokaa ja sen laatua yhä enemmän ja valmistamaan sitä itseäni, luontoa ja ruoka-aineita kunnioittaen. 

Pyrin nykyään pohtimaan enemmän sitä, millä voisin ravita ja hoivata kehoani parhaiten, enkä sitä, mitä voisin itseltäni seuraavaksi kieltää tai rajoittaa. Olen kokeillut niin vähähiilihydraattista kuin gluteenitontakin ruokavaliota, ihan vain siksi koska halusin paremman olon ja eroon ikävistä, mutta vielä suhteellisen lievistä terveysongelmista, joiden kanssa olen jossain määrin kamppaillut koko ikäni. Ratkaisuja ongelmiini olen löytänyt kuitenkin kokonaisvaltaisemmasta syömisestä ja terveyteen liittyvistä elintavoista. Vuosien karttuessa ikämittariini olen alkanut kyseenalaistamaan normaaleiksi tituleeratut ruokatottumukset sekä -suositukset ja alkanut kuunnella tarkemmin omaa kehoani ruokavalion suhteen. Kaikki ei ehkä ole sitä miltä ruokapyramidi näyttää. 

Ruuan suhteen olen aikalailla fiilispohjalta elävä yksilö. Pyrin syömään niin, että itselläni olisi mahdollisimman hyvä olla ja pysyisin terveenä. Tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa mutkia matkaan, sillä terveenä olemiseen liittyy sekä henkinen että fyysinen puoli. Ja koska järki ja tunteet eivät tunnu koskaan toimivan synkrossa, on ruualla lastattu vuoristorata valmiina starttaamaan. Näin ollen, riippuen siitä tunnenko oloni virkeäksi, sporttiseksi, masentuneeksi, väsyneeksi, onnelliseksi vai stressaantuneeksi, syön sen mukaan. Milloin terveellistä ja tuoretta, milloin täysin päinvastaista. Tämä on asia johon haluaisin saada jonkinlaisen balanssin. Ymmärrän, ettei se ole niin helppoa, koska tämä on aihe jonka parissa ainakin länsimaiset ihmiset ovat kamppailleet siitä lähtien kun nälkävuosista jäivät historiaan ja ruokaa on jatkuvasti ympärillä yli tarpeen. Miksi mättää sitä viineriä naamaan kun järki sanoo ja TIETÄÄ että se ei ole hyväksi???

Korkeat vaatimukset ruuan suhteen voivat tehdä elämästä vaikeampaa tai ainakin haastavampaa. Jatkuva valintojen tarkkailu vaatii aikaa, perehtymistä ja vaivaa ja se seuraa sinua minne ikinä menetkin. Mummon kahvipöydästä koulun ruokalaan, työpaikan tauoilta aina supermarketin hyllyjen väliin ja niihin viikonloppuiltoihin jolloin telkkarista tulee hyvä leffa. Juuri kun olet saanut hyvät flown terveellisen syömisen suhteen, joku ehdottaa nyyttäreitä tai seuraavat bileet odottavatkin jo nurkan takana. Luulisin että tässä on yksi syy miksi jatkuvalla terveellisellä ja täydellisesti omalle elimistölle sopivalla ruokavaliolla on niin vaikea pysyä pitkäaikaisesti. Elämä itsessään on muuttuvaa, ailahtelevaa ja ennakoimatonta -kuinka pitää tervellinen ruokavalio siinä pitkäaikaisesti mukana? Vai tulisiko koko elämä muuttaa siten, että keskiössä on vain ja ainoastaan ruoka? En usko.

Tässä vuoristoradassa kaiketi ainoa vaihtoehto on ottaa itse vastuu siitä, miten tehdä terveellisestä ja itselle sopivasta syömisestä helppoa. Uskon, että helppoudesta löytyisi tällaiselle laiskimuksellekin jokin avain tasapainon säilyttämiseen. Jotta jostain tulisi helppoa, täytyy siitä ensin muodostaa sujuva rutiini ja mallintaa homma jollain tapaa päähän. Edelleen se luomuvaihtoehto vaan yksinkertasesti unohtuu kauppaan ihan turkasen helposti, koska ei edes muista, että pitää muistaa ajatella kun lappaa kärryyn tavaraa!

Tämän postauksen idea lähti itseasiassa siitä, että tänään jouduin jälleen kohtaamaan säännöllisesti toistuvan ruoka-blackoutin. Yksinkertaisesti ei tullut yhtään mitään ruokaa päähän mitä olisi voinut tehdä ja tai mitä tekisi mieli. Jos ihminen ei halua nauttia joka päivä valkoisia jauhoja, pastaa tai perunaa, niin siinäpä on taas mielikuvitukselle töitä. Kello oli jo sen verran, että kaupassa käymiseen ja ruuan valmistamiseen olisi mennyt turhan paljon aikaa. Kun lounasaikaan uunista tupsahti ulos tekemäni omenapiirakka, tajusin että sitä(kään) ei lasketa aikuisen ihmisen päiväruuaksi. Päätin kuitenkin syödä jälkiruuan ensin, eli se niistä hyvistä valinnoista. Piirakan jälkeen lautaselle päätyi kuitenkin vääntämisen ja kääntämisen jälkeen saulohisalaattia avokin urheasti Prismasta pyytämistä aineksista. Taas yksi päivä selvitty vellovassa ruokameressä. Onneksi tiedän että se yhä useammin vallitseva ruokahurmoskin tulee sieltä taas pian vastaan. Silloin inspiraatio on huipussaan ja ruuanlaitto on enemmän kuin mukavaa. 

 

Ainoa varma asia on se, ettei ruuanlaitto ja syöminen tule koskaan olemaan tylsää! ;)

Mitä kaikkea sinä ajattelet ruuasta?